HeiniRöyskö

Ylösnousemusta odotellessa

Vajaa vuosi sitten istuin isoäitini kuolinvuoteen äärellä. Oikeastaan isoäidilläni ja vuoteessa makaavalla lääkkeiden tokkuroittamalla vanhalla naisella ei ollut juuri mitään yhteistä. Virkeiden kasvojen sijaan silitin krohisevaa, elotonta päätä. Ja kuitenkin jotakin isoäidistäni oli huoneessa. Aivan kuin sielu olisi jo liukunut turpeesta ruumista etäämmälle. Mummin hautajaiset olivat toiveikkaat, levollisimmat hautajaiset, joissa olen koskaan ollut. Takana oli täysi, pitkä elämä.

Ystäväni Johanna kuoli vuonna 2006. Olen ikävöinyt häntä suunnattomasti viime viikkoina. Olen kaivannut Johannan rämähtävää naurua, notkeita liikkeitä huoneessa ja vilkasta katsetta, joka vangitsi taidollaan kuunnella. Johanna sopi lavalle, hän oli heittäytyjä tyyppiä. Muistan Johannan monissa eri rooleissa. Teinivuosilta mieleeni nousee leirikuvaelma. Johanna esitti tässä Kuninkaan pojan häät – näytelmässä vierasta, jolla ei ollut soveliaita häävaatteita. Johanna sysättiin pimeään syksyiseen yöhön ja minua vavisutti: hän oli uskottava näyttelijä.

Johanna on yhä vahvemmin läsnä oman poissaolonsa kautta. Mitä jäikään yhdessä kokematta! En saanut olla mukana Johannan häissä, en nähdä hänen lapsiaan tai päivitellä keski-ikää Karusellin terassilla. Johanna on jäänyt aikaan ennen IPhonea, tekstiviestikohuja ja globaalia lamaa. Hänen aikansa pysähtyi tammikuiseen yöhön: Johanna ei vanhene koskaan rypyille. Ihanan ryhdikäs ja kimmoisa Johanna! Hän pysyy monien miesten unelmissa kuolinvuoteelle asti. Kujeileva hymy vastaa tervehdykseen. Häivähdys Marilyniä, sipaus Sophie Lorenia.

Kaunista elämässä:

Johannan jälleennäkeminen, kun kuolema on lopullisesti poissa.

Goodfriday

Love me Baby, love Me! Miksi mediassa on niin paljon puhetta rakkaudesta, mutta niin minimaallisesti puhetta kunnioituksesta? Kunnioitus ei ole mitään ”Respect Cosa Nostra Godfather I-III ” - kamaa. Se ei ole pelolla kuorrutettua pokkurointia, alistamista tai vääryyksien sormien läpikatsomista. Ei. Kunnioitus on rakkauden selkäranka. Se on toisen ihmisen ainutlaatuisen persoonan arvostamista; sanoisin ihailemista matkan päästä. Kunnioitus ei astu mihinkään toisen elämässä lupaa kysymättä, merkkejä lukematta. Kunnioitus vierastaa symbioosia, sulautumista ja loisena elämistä.

Kunnioituksessa on kyse tasa-arvoisesta ihmisyydestä, jossa ollaan molemmat vastuussa sanoista ja teoista. Toisella ei ole toista enempää valtaa, mutta ei myöskään vastuuta. Ei voi olla niin, että toisella on kaikki valta ja toisella taas kaikki vastuu toisen tekemisistä. Juuri näinhän tapahtuu alkoholistiperheissä ja narsistissa ihmissuhteissa: toisen on kannettava minun paha oloni ja sen seuraukset. Kunnioituksen puute johtaa häpeättömyyteen, tunkeiluun ja väkivaltaan. Suosittelen Jipun kappaletta MUT MÄ PELKÄÄN EN (”Kuka teki minusta tän naisen” -albumilta). Ihmisoikeudet koskevat myös suomalaisia makuuhuoneissaan.

Kaunista elämässä:

Jipun aitous-genre.

Vapauden anatomia

Vapaus on sisäinen olotila. Olen sen verran eksistentialisti, että uskon vapauteen asenteena: kaikissa tilanteissa voin valita suhtautumistapani olosuhteisiin. Vapauden suurin vihollinen on mielestäni pelko, ei esimerkiksi fyysinen eristäminen. Pelko perustuu oletukselle, että maailmankaikkeus on paha ja sattumanvarainen. Ei ole ketään, joka lopulta välittäisi, mitä minulle tai läheisilleni tapahtuu. Minulle voi periaatteessa tapahtua mitä tahansa pahaa, eikä sillä ole mitään tarkoitusta. Minulta voidaan riistää kaikki. Tämä sattumanvaraisuuden taakka tekee yksinäiseksi ja johtaa käyttäytymään toisten ihmisarvoa loukkaavalla tavalla. Pelko ajaa itsekkääksi ja itsekeskeiseksi. Kaikki pyörii oman olotilan ja mahdollisten pettymysten ympärillä.

Kristinusko perustuu sille näkökulmalle, että Jumala hallitsee maailmankaikkeutta (Matt. 28: 18) ja Hän on hyvä, rakastava (Joh. 3:16). Jumala on historian Jumala, ajan Herra, joka liikkuu myös ajan ulkopuolella (Ilm. 3: 8). The Master of The Universe. Hyväntahtoisuus ei ole vain jotain toiveikkuutta ilman toimintaa, vaan se on mielekkyyttä, johon kietoutuu ajatus kaiken tarkoituksesta: ” Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. ” (Room. 8:28 a).
Jumala ohjaa ennen kaikkia omiaan: niitä, jotka tahtovat uskoa Jumalan ilmoituksen (=Raamattu) todeksi ja soveltaa tätä todellisuutta omaan elämäänsä). Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen punnitsee ajatuksiaan, mielitekojaan ja toimintaansa jatkuvasti suhteessa Jumalan ilmoitukseen. Jumala kulkee niiden kanssa, jotka sallivat Hänen ohjata itseään.

Jumala ei ole joulupukki, IKEA:n katalogi tai valmismatka. Hänelle voi toki tehdä tilauksia, mutta Hän toimii omien periaatteidensa mukaisesti, joista 10 käskyä ( 2. Moos. 20) ja Jeesuksen elämä (Uuden testamentin evankeliumit) antavat mukavia pikku vinkkejä. Ihmisten rukouksethan ovat helposti kovin itsekeskeisiä: kaikkea mukavaa ja hyvää minulle ja läheisilleni, kiitos. Terapeutti Salme Blomstedt on sanonut mielestäni nasevasti, että ihmisen on ensin löydettävä itsensä, ennen kuin hän voi unohtaa itsensä. Psykologia auttaa ihmistä jäsentämään minuuttaan ja kokemuksiaan, mutta esim. psykoterapia ei voi vapauttaa ihmistä itsekkyydestä. Raamattu haastaa terveeseen itsekkyydestä luopumiseen: ”Joka varjelee elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” (Matt. 10:39). Elämän keskipisteessä ei olekaan enää minä, eikä pelkoni, joka sanoo: ” Minun on koko ajan hallittava kaikkia elämäni osa-alueita, muuten elämäni riistetään minulta. Siksi pyrin kontrolloimaan kaikkia tapahtumia. Minä tiedän parhaiten, mitä minun tulee tältä elämältäni saada.” Mutta kun elämää ei voi hallita. Ja näin ihminen päätyy elämään pelkojensa ohjaamana, sillä se mitä pelkäämme, se hallitsee meitä.

Vapaus syntyy siitä, että elämän keskiössä ei ole Minä vaan Jumalan HYVÄ tahto. Vapaus perustuu luottamukselle ja toivolle asioiden hyvästä lopputuloksesta. Helvetillinen elämä perustuu epäluottamuksen ja näennäisen kontrollin varaan, jota sitten yritetään keventää mm. päihteillä tai muilla pakokeinoilla. Elämää ei voi hallita, mutta Jumalan hyvän tahdon voi antaa hallita omaa elämäänsä.

Kaunista elämässä:

Ystäväni Ulla & Pekka ja kasvava elämä.

PMMP:n viemää

Olen mieltynyt lauluihin, joissa on melankolinen sävelmä ja toiveikkaat sanat. PMMP suosii pääosin päinvastaista: iloinen sävelmä on lähinnä kermavaahtopyörre pilaantuneen maksalaatikon päällä. Rallatuksesta ei seuraa iloista tunnelmaa vaan synkkä matka, joka laittaa huutamaan. Toinenkin vaihtoehto yhtyeeltä löytyy.  Surullista melodiaa syventää synkeän haikea runo. Miksi pidän PMMP:stä? Yritänkö ehkä leimautua jotenkin enemmän tiedostavaksi, kun kerron kuuntelevani PMMP:tä? Pikemminkin päinvastoin: olen ihminen, joka kerta toisensa jälkeen ajautuu kuuntelemaan ”lista ykkösiä”; se ei kerro mistään originaalista musiikkimausta. PMMP:llä on kuitenkin suuri tehtävä. Paula ja Mira laulavat tämän maailmanajan itkuvirret. He heittäytyvät kaikkien meidän muiden puolesta. He valittavat, vaativat, huutavat ja kiristävät.

Veden varaan on lamalevy, sanoi kuka tahansa muuta, (paitsi että nyt ei ole markkaa, mitä kelluttaa). Luoti ja Vesala ovat lama-ajan teinejä, kyllä ne tietää miltä lama haisee. Lama haisee vaivautuneilta uutisankkureilta, viinalta, hallituksia syytteleviltä toimitusjohtajilta, kulissien huojunnalta liitoissa, joilta työ vei kaiken ajan ennen yt-neuvotteluja. Mutta ei PMMP kerro näistä asioista, vaan siitä, mikä tapahtui aikaisemmin, mitä sattui ennen kuin ruumiit nousivat pinnalle kellumaan. PMMP laulaa katkeroitumisesta, lannistumisesta, täyttymättömyydestä, kostosta ja kuolemasta. Ja kaikesta tästä minä-keskeisesti (kahta biisiä luukuun ottamatta) Oi Mira ja Paula, aikamme peili ja meikkilaukku. Minä tiedän! ja Minä tunnen! – aikakausi, loppuuko se ikinä? Vähän huulikiiltoa vielä, please. PMMP on ihku.

PMMP on onkinut sirkuksen visuaalisen maailman levyynsä. Sirkus viestii pinnallisuuden ja lapsekkuuden ajan lopusta, varsinkin kun kontrastina on kansikuvassa hukkuneet morsiamet. Pahimmillaan sirkus on tyhjää liikettä, loukkaantumisia ja erilaisuuden sietokyvyttömyyttä, arvohattaraa. On maskeja, temppuiluja, rummutusta, kummajaisia ja ilmassa kelluntaa. Kyllä laman lapset laman hajun tuntee: tyhjän myynnin, roskalainat ja suuromistajien kaikkien keinojen kotelot. Ilveilijät esiin! Levy loppuu sanoihin: ” Ei näy mitään.” Juuri siltä lama haisee.

PMMP on kiinnostava siksi, että se on aikansa kuva ja jälki. On aika surra autioituvia kyliä, on aika huomata, miten yksinäiseksi itsekkyys ja itsekeskeisyys ihmisen muovaavat. Kaikesta tästä PMMP tekee sen käytännön johtopäätöksen, että ihmiset ovat paskiaisia, ja nyt on aika auttaa kodittomia eläimiä (virallisten PMMP:n tuotteiden tuotosta luovutetaan 20 % eläinsuojeluun). Olen samaa mieltä, ihminen on paha ja halpoja messiaita on paljon tarjolla (Juudaksen kirje on yksi lemppareistani Raamatussa).

Mutta silti, kuka suojelisi ihmistä omalta pahaltaan?

Kaunista elämässä:

P ja M.

Paljaammaksi

Suostuin kymmenen vuotta sitten mieheni seurusteluehdotukseen, sillä hänen persoonansa oli valloittanut minut. Hän on ainutlaatuinen yhdistelmä hulvatonta mielikuvitusta, herkkyyttä ja jämäkkyyttä.

Avioliitossa eläminen on tavattoman palkitsevaa. Ei tarvitse nukkua yksin, on hyvää keskusteluseuraa, fyysisiä nautintoja, yhteisiä projekteja ja niin edelleen. Yksinkertaista se ei kuitenkaan ole. Avioliiton sudenkuopat liittyvät pitkälti ihmiseen itseensä, eivät ensisijaisesti toiseen. Mitä tällä tarkoitan? Aviomieheni kertoo siitä, millaisen seuralaisen olen kelpuuttanut rinnalleni. Hän ei ole minun jatkeeni, mutta se tapa, jolla annan kohdella itseäni, kertoo minusta.

Avioliittoon kuuluu liittyminen yhteen ihmiseen, mutta monilla meistä näyttää olevan intiimejä liitoksia sinne ja tänne. Jotkut ovat juuttuneet vanhempiinsa, toiset sukuunsa, kolmannet ystäviin, uskonnolliseen johtajaan, työkavereihin ja niin edelleen. Tätä henkistä uskottomuutta voi kai jatkua loputtomiin, mutta mitään hyvää siitä ei käsittääkseni seuraa avioliitossa = puoliso jää jatkuvasti kakkossijalle.

Avioliiton haaste on siinä, kuinka hyvin kestää henkistä alastomuutta. Vain paljaana voi tulla todella kosketetuksi, rakastetuksi omana itsenään. On oltava paljas, ei jatkuvasti varuillaan tai sairaalloisen valpas. Olen toistuvasti sanonut tuttavilleni, että luulin olevani erittäin helppo, mukava ja epäitsekäs ihminen, kunnes menin naimisiin. Paljaana myös ne asiat, joita pystyn peittämään esimerkiksi työyhteisöltäni, tulevat näkyviin. Kyllä avioliitossa voi myös toipua elämän vaikeuksista, mutta avioliitto on vain väline, ei liikuttaja. Liikuttaja ja Parantaja on itse Jumala.

Kaunista elämässä:
Mieheni. Eilen sain (kaiken rakkauden lisäksi) hajuvettä ja vaaleanpunaisia tulppaaneja.

1930’s in my mind

2000-luvun alkumetreillä kirjoitin eräässä kolumnissani, että aikamme alkaa muistuttaa 1930-lukua: oikeisto vahvistaa asemiaan ympäri Eurooppaa. Osuin oikeaan. Mutta en arvannut, että muitakin yhtymäkohtia olisi tulossa. Kun myöhemmin luin Emmanuel Toddia (Imperiumin jälkeen, 2003), havahduin: USA:n satojen miljardien alijäämäinen kauppatase ei voi jatkua loputtomiin (tällä hetkellä 700 mrd. dollaria). Maailmassa vahvoilla ovat Kiina, Intia (kaikesta huolimatta) Brasilia ja Venäjä (raaka-ainemahti anyway), mutta ennen kaikkea Kiina. Kiinalaiset säästävät, rahoittavat USA:ta ja haalivat raaka-aineita Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Suomen kannattaisi ostaa nyt öljyä (kuten kiinalaiset tekevät): kohta sen hinta nousee.

Laman varjopuoli on ”riistäjien” ja ”loisten” vaino. Syyllisten etsintä ja ajojahti on jo alkanut. Olemme jälleen 1930-luvun yhtymä kohdissa. Rikastuneiden teot punnitaan ja muukalaisiin on kammottavan helppoa kohdistaa omia turhautumia ja näköalattomuutta. Ja mitä minä ehdotan. Mennään viisauden lähteelle. Pannaan peli poikki ja käyttäydytään kunnioittavasti, oikeudenmukaisesti ja ollaan lähdekriittisiä. Lähdekritiikillä tarkoitan henkilökohtaisen valheiden ja huhujen katkaisuhoidon harjoittamista: internetissä totuus on hyvin suhteellinen käsite, joten kannattaa ottaa selvää, mistä lähteestä väitteet ovat. Protektionismin sijaan kannattaisi olla antelias, auttaa köyhiä lähimmäisiään. Miksi? Ensinnäkin siksi, että jokaisella ihmisellä on yksi yhteinen ominaisuus: ihmisarvo = korvaamaton oikeus olla olemassa ja elää inhimillistä elämää. Toiseksi kannattaa aina sijoittaa pitkänaikavälin asioihin. Esimerkiksi kehitysmaiden satojen miljoonien työttömien nuorten kohdalla se tarkoittaa satsausta ammatilliseen koulutukseen ja laadukkaaseen nuorisotyöhön. Kannattaa olla viisas. Onnelliseksi ei tulla rikastumalla, vaan jakamalla ja käyttämällä niitä lahjoja toisten hyväksi, jotka ovat itselle luontaisia. Se tyydyttää.

Kaunista elämässä:
Antti Pentikäinen. Antti on kutsuttu Obaman sparrausryhmään. ” Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.” Näin kovassa huudossa ovat suomalaiset osaajat, rauhantekijät.

Maanantai-ajatuksia

Rick Warren kirjoittaa kirjassaan The Purpose-Driven Life elämää hallitsevista voimista. (Luen kirjan joka vuosi useita kertoja). Kirjailija nimeää elämän liikuttajiksi mm. syyllisyyden, vihan ja kaunan, pelon, materialismin ja toisten ihmisten miellyttämisen.

Miellyttäminen ja pelko ovat vanhoja tuttavia. Varsinkin teini-iässä näillä kahdella oli paljon voimaa ja tilaa minussa. 

Joistakin peloista pääsee kohtaamalla. Työelämän peloista pääsin, kun sain kokemusta työelämästä. Epäonnistumisen pelosta olen ainakin osittain päässyt epäonnistumalla ja nousemalla uuteen yritykseen. Rumuuden pelosta olen päässyt suhteellisuuden tajulla ja meikkaustaitojen kehittyessä Variaatioiden kauneus täytyy oppia ymmärtämään. 

Hyvä käytös ja miellyttäminen eivät liity mitenkään toisiinsa. Hyvät tavat kunnioittavat toista ihmistä, mutta miellyttäminen on mielestäni yhteydessä valtaan, manipulaatioon ja alistamiseen. Miellyttämisessä on jotain vapauden vastaista. Miellyttäjä ei välttämättä halua ottaa vastuuta omista valinnoistaan, vaan sysää vastuun toiselle. Miellyttäjästä on tullut uhri. Uhri taas ei koskaan ole autonominen. Uhri elää toisten elämää eikä omaansa.

Miellyttämisen tarpeesta olen hieman ainakin päässyt ymmärtämällä oman arvoni ja luomalla rajoja. Rajat tarkoittavat sitä, että en anna kohdella itseäni miten sattuu ja uskallan seistä toisten ihmisen turhautumisen ja vihan edessä taipumatta (tätä kyllä vielä opettelen. Ehkäpä enemmän päämäärä kuin nykyinen olotila).

Kaunista elämässä:

Hanna, ystäväni, jonka kanssa kävin eilen elokuvissa (Himoshoppaajan salaiset unelmat: yleisössä taisi olla kaksi miestä, yksi ponihäntä mummeli, me ja 56 alaikäistä kaunotarta). Kiitos Hanna! Hanna on ihanan levollinen ihminen.