HeiniRöyskö

Peacemakers

Rauhantyö on mielestäni kunniakasta. Ehkäpä juuri siksi valitsin graduni aiheeksi uskontojen välisen dialogin. Uskonnot ovat arvojen pohjavirtaa, ne ovat maailmankatsomuksia. (Jokaisella ihmisellä on maailmankatsomus, vaikka hän ei tunnustaisikaan mitään virallista uskonnollista oppirakennelmaa.) Toisaalta jokaisen jotakin uskonnollista perinnettä tunnustavan ihmisen usko on hieman erilainen. Tämä johtuu persoonallisuuseroista, kulttuurieroista ja koulutuksellista/sosiaaliluokkaeroista. Uskonnoilla on omat uskonnolliset spesialistinsa, teologinsa, rabbinsa, imaaminsa, abbedissansa, karismaattiset johtajansa, jotka ovat yleensä enemmän perillä uskonnon tarkasta opillisesta tai ritualistisesta sisällöstä: he ovat usein kouluttautuneet tai jopa luoneet, muotoilleet uudelleen uskonkappaleita- ja harjoitteita. ”Riviuskovien” uskon sisältö voi vaihdella hurjasti. Suomen evankelisluterilainen kirkko on hyvä esimerkki: samaan kirkkoon kuuluu ateisteja ja jumalaan uskovia, naispappeuden kannattajia ja vastustajia, Raamatun ihmeiden kyseenalaistajia ja niiden vannoutuneita kannattajia. Kannatan tarkastelemaan kaikkia muitakin uskontoja/maailmankatsomuksia tältä pohjalta: uskonnon uskonkappaleet eivät vielä kerro paljoakaan jonkun yksittäisen ihmisen uskonnonharjoittamisesta (varsinkaan arjessa), uskonnolliset juhlapyhät ovat ehkä poikkeuksia (kaikki eivät muuten niitä vietä). Kannatan avointa uskontokeskustelua, mutta kunnioituksen hengessä.

Uskonto ei ole tabu mediassa, mutta media on luonut eri uskonnollisille traditioille stereotyyppiset paikkansa. Tällä hetkellä media pelkää muslimeja, ihailee itämaisia uskontoja ja new age -ajattelua, pilkkaa avoimesti jehovantodistajia ja karismaattisia kristittyjä (varsinkin, jos jälkimmäiset ovat amerikkalaisia). Poikkeuksia toki löytyy ja aivan menneiltä viikoilta. Mielestäni toimittaja Otto Talvio käsitteli rukousta kepeästi, mutta kunnioituksella, NYT-liitteen Mitä Nyt-palstalla (pääsiäisviikon numero).

Muslimeja pelkäävät ne, joiden oma maailmankatsomuksellinen identiteetti on heikko. Yleisesti ottaen muslimeille on luontevampaa puhua uskonnosta kuin perusluterilaiselle, joka pitää uskonnollisuuttaan ilmeisesti seksuaalisuuttaankin intiimimpänä alueena. Avoin ja varma suhde uskontoon voi olla säikäyttävää, varsinkin kun se pakottaa miettimään omaa maailmankatsomustaan. Muslimit eivät ole jokin yksi monoliitti, vaan islamkin on erilaista eri puolilla maailmaa; kulttuurialue ja sosiaalis-taloudelliset realiteetit mukaan lukien (Tosin arabialainen kulttuuri on jyrännyt alleen paljon muuta kulttuuriainesta. Nobelisti V.S. Naipaul kirjoittaa tästä oivallisesti ”Islamin äärillä” -kirjassaan). Kuinka moni tuntee hyvin vaikkapa islamin mystisen suuntauksen suufilaisuuden? Muslimit ovat muuten ihan ihmisiä hekin: suurin osa heistä on sattunut vain syntymään islamia tunnustavaan perheeseen. Tietysti on myös niitä, jotka ovat oman uskontonsa valinneet tai sitä vaihtaneet. Tämä on erittäin tärkeää: uskonnonvapauden ydin on siinä, että uskontoaan saa harjoittaa vapaasti, mutta uskontoa saa myös vaihtaa. Suhteita muslimeihin ei saisi Suomessa eikä Euroopassa määrittää monien muslimienemmistöisten valtioiden ihmisoikeuksia polkeva politiikka: juuri tuo huono politiikkahan ajaa ihmiset lähtemään!

Helsingistä on tulossa yhä monikulttuurisempi, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hindujen määrä nousee. Intian vaurastuessa maa ei ole sekularisoitunut. Myös venäjänjuutalaisten määrä voi tulevina vuosina kasvaa, mikäli Venäjällä kansallismielisyys kuohahtaa. Ennustan, että tulevaisuudessa näemme vieläkin enemmän tarvetta erilaisten uskonnollisten kulttuurien käytännön dialogille: yhä useammissa päiväkodeissa, kouluissa, työyhteisössä ja asuinalueella eletään rintarinnan erilaisten sukupuolikäsitysten, ruokailutottumusten, juhlapäivien, hartaudenharjoittamisen, juhlapyhien kanssa. Se, kuinka kristillinen maa haluamme olla, on suomalaisten valinta. Kristillisyyden määritelmä on myös meidän käsissämme: annammeko Raamatulle arvovaltaa? Toivottavasti. Rauhantekijät ovat autuaita, ja heidät tunnistetaan Jumalan tyttäriksi ja pojiksi.

Kaunista elämässä:

Ahtisaaren ponnistelut kehitysmaiden nuorten työllistämiseksi. Se on tulevaisuuden suurimpia konfliktien ennaltaehkäisyhankkeita.