Kaunista elämässä

Häät puutarhassa. Onnea T&M.

Kaikki kuvien korut on toteutettu kierrätysperiaatteella. Olen ostanut korujen eri elementit Fidan lähetystoreilta, maalannut ja muokannut ne mieleisikseni. Myös kuvissa esiintyvät vaatteet ovat peräisin Fidan toreilta. Itseäni viehättää se, että kuvien koruissa on paljon sellaista, mikä hädin tuskin erottuu, vaikka niitä katsoisi aivan läheltäkin. Korvakorut musta-vaaleanpunaisessa korukokonaisuudessa sulautuvat esimerkiksi mustuudessaan niin osaksi hiuksia, ettei niitä oikeastaan erota: korvakoruissa roikkuu norsu ja virtahepo.

Sunnuntaina selviää, ketkä Suomesta pääsevät Euroopan parlamenttiin. Suomen lainsäädännöstä yli 60 prosenttia väännetään Brysselissä ja Strasbourgissa, joten uurnille. Itse aion äänestää numeroa 183.

Kaunista elämässä:

Onnistunut stailaus; valokuva, joka heijastaa ihmisen ainutlaatuisuutta.

Moni asia kuitenkin tuottaa positiivisen tuloksen kuoleman kautta: jotta vilja voisi kasvaa, täytyy siementen ensin kuolla. Äiti saattaa kehonsa kuolemalle alttiiksi synnyttäessään. Kristuksen täytyi kuolla, jotta Jumalaa vastaan tehdyt rikokset voitiin mitätöidä. Jeesus Nasaretilaisen kuoltua monet hänen seuraajistaan olivat sitä mieltä, että Jumala oli pahasti erehtynyt ja myöhässä, että kaikki oli ohi. He eivät ymmärtäneet, että kuoleman kukistaminen oli käsillä.

Elämämme pimein hetki saattaa olla aivan uudenlaisen elämän alku. Juuri sillä hetkellä, kun toivo elämäntilanteidemme tai itsemme suhteen on mennyt, Kristuksen ylösnousemusvoima on tarjolla. Tartu toivoon. Tartu käteen, joka ei syytä sinua. Nojaudu Häneen, joka antaa voiman muuttua. Antaudu Hänelle, joka antaa rauhan. Kristuksen antama rauha ei nouse rahasta, turvatusta työpaikasta tai rokotteiden vaikutuksesta, vaan Jumalan läsnäolon ja huolenpidon kokemuksesta.

Kaunista elämässä:
Lapseni. Ainokaiseni. Täyttä elämää, täynnä elämää.

Kaunista elämässä:  David Crowder Band\’s \”O Praise Him\”

Parasta on maistella matkaa jälkikäteen. Nyt en tarkoita, ettenkö eläisi matkoja vahvasti myös paikan päällä. Vieras paikka on kuitenkin niin täynnä kaikenlaista informaatiota aisteille, että tätä yksityiskohtien kavalkadia jäsentelee ja kokee uudelleen useita kertoja. On toisenlaiset tuoksut rappukäytävissä, lattiapinnat, arkkitehtuuri, tavat kulkea julkisissa kulkuneuvoissa, pukeutumisen variaatiot jne. Tuoksut ovat tärkeitä. Pohdin aina matkoilla, mitkä uudet tuoksut muistuttavat aikaisempien matkojen tuoksuja. Ajatukseni matkaavat lapsuuden kirsikkamehu-kokemuksiin Itävallassa, kun juon kirsikkajogurttia Lontoon esikaupungissa. Puiston tuoksu ja suurten puiden lävitse siivilöityvä valo vie minut kesäiseen Belgiaan vuonna 1998.

Vieraassa ympäristössä on mielestäni tärkeää päästä, jonnekin missä voi tuntea yhteyttä paikallisten ihmisten kanssa. On ihanaa käydä kristillisessä seurakunnassa ja kokea se ihme, että vaikka en tunne kuin ehkä muutaman henkilön yhteisöstä tai vaikka en tuntisi ketään, on todellisuus, joka yhdistää. Rukoilla ihmisten kanssa, joilla on sama luottamus, sama kiitollisuus ja sama toivo. Tämä ei ole mitään ”läpäläpä-pakko-sanoa” – jargonia. Sitä ei tiedä, jos ei ole kokenut, ja jos sen on kokenut, sitä ei unohda koskaan. Tulee rauha vieraalla maalla.

Kaunista elämässä:
Saatchin galleria & Fulham Christ Church

Jeesus Nasaretilainen suhtautui huolehtimiseen erittäin torjuvasti. Itse asiassa Hän kielsi huolehtimasta (Matt. 6:25–34). Hänen mielestään luottaminen ei ole ihmiskeskeistä, vaan jumalakeskeistä. Ensimmäinen käsky ei sano, että ihminen on tärkein, vaan anna Jumalan olla tärkein. Jos Jumala on tärkein, myös Hänen arvonsa ja tapansa toimia ovat tärkeitä. Hänen kunnioituksensa johtaa vastuullisuuteen ja luottamukseen. (Monet muuten sanovat kunnioittavansa, mutta he eivät oikeasti tee niin. Teeskentely ja suoranainen valehtelu häpäisevät kristinuskoa päivittäin.) Kun siis minua Suurempi, Hyvä Persoona pitää sinusta huolta, kaikki minulle tapahtuva, vaikuttaa lopulta minun parhaakseni (Room. 8:28). Mutta eikö tämä ole naiivia? Ei. Luottamukselle perustuva elämä on esimerkiksi huomattavasti terveellisempää keholle kuin jatkuvassa huolehtimisen jännitteessä kärvisteleminen. Kokeile, niin huomaat eron. Lihasjännitykset laukeavat. Testaa yksi päivä luottamuksen asenteella ja toinen huolissa pyöriskellen.

Vastuullisuus tarkoittaa sitä, että ihminen on vastuussa omasta kehostaan, mielestään ja hengestään. Hän on vastuussa Jumalalle ennen kaikkea oman itsensä ja jälkeläistensä hyvinvoinnista. Ihmisellä on myös laajennettu vastuu koko maailmasta ja lähimmäisistä (1. Moos. 1). Ihminen ei ole itsensä tekijä: ihminen vastuussa Jumalalle, josta hän lähtöisin. Raamatun mukaan on olemassa hyvä ja huono tapa toimia, ja se huono tapa johtaa negatiivisiin vaikutuksiin suhteessa itseen ja toisiin ihmisiin. Hyvä tapa taas toimii suhteita eheyttävästi ja elävöittävästi. Hyvä ja huono taas paljastuvat 10 käskyssä (2.Moos. 20).

Ihmiseltä ei saisi ryöstää hänen henkilökohtaista vastuullisuuttaan. Näin tapahtuu, mikäli ihminen ei joudu vastuuseen omista valinnoistaan. Toisin sanoen ihmistä ei saisi pelastaa totuudelta, sillä totuus tekee vapaaksi. Ainoastaan totuuden kohdannut voi muuttaa suuntaa. Nuoren tulisi opetella käyttämään rahaa ilman, että vanhemmat aina maksavat lapsensa ulos omasta vastuullisuudestaan. Alkoholistin ja riippuvuussairaiden on annettava vajota alas sen jälkeen, kun he ovat kieltäytyneet ammattiavusta. Työkavereiden ei tulisi paikkailla tekemättömyyksiä tai mokia. Hyysääminen ylläpitää ongelmaa. Hyysääminen ei anna sen rajan tulla vastaan, joka voisi olla se vapauttava totuuden hetki. AA-liikkeen niin sanottu Iso Kirja kertoo upeasti näistä kuvaamistani periaatteista.

Kaunista elämässä:

Viivi ja Wagner (katso HS 22.4).

Winsletin kanssa oscarista kisasi Anne Hathaway, jonka suoritus elokuvassa ”Rachel getting married” on kieltämättä erinomainen (, joskin huumeaddiktia on kyllä mielestäni helpompi näytellä kuin vanhaa, kaikkensa menettänyttä, naista.) Anne selviää mallikkaasti Kyminä, joka saapuu siskonsa häihin suoraan huumevieroituksesta. Elokuvassa on kuvattu uskottavasti Kymin haavoittuvaisuus, itseinho ja itsekkyys. Kymin äitipuolen sanat jäivät soimaan päähäni: ” Kym, sinun ei tarvitse olla pahoilla mielin, kun et anna muiden pahoittaa mieltäsi.” Niinpä. Mutta onhan se paha olo mukavampaa sysätä toisten niskoille. Elokuvassa näytetään myös oivallisesti, kuinka koko perheen energia pyörii sen heikoimman lenkin ympärillä. Virtahepo tallustelee talossa ja puutarhassa.

Molempien elokuvien henkilöhahmoja seuraa raskas menneisyys, joihin he ovat reagoineet molemmat omalla tavallaan. He ovat turtuneet, haudanneet ja silti mennyt ei jätä. Miksi? Koska menneisyydessä on ruumiita ja ihan konkreettisesti. Kuolleet ja surmatut ihmiset eivät palaa. On jotain lopullista ja se on turrutettava tai käsiteltävä jotenkin. Anteeksianto? Armo? Kuka voisi armahtaa ja kenet? Itselleen on kai vaikeinta antaa anteeksi. Siksi ihmisen on pyydettävä voimaa ja lupaa Ylhäältä. On kannettava vastuunsa, hyvitettävä se, minkä voi ja jäätävä armon varaan.

Kaunista elämässä:

Tuliaiset, joissa on ajatusta. Tuliaiset, jotka ilahduttavat pitkään. Kuvan vaate saapui Japanista 10 vuotta sitten. Kiitos iskä!

Uskonto ei ole tabu mediassa, mutta media on luonut eri uskonnollisille traditioille stereotyyppiset paikkansa. Tällä hetkellä media pelkää muslimeja, ihailee itämaisia uskontoja ja new age -ajattelua, pilkkaa avoimesti jehovantodistajia ja karismaattisia kristittyjä (varsinkin, jos jälkimmäiset ovat amerikkalaisia). Poikkeuksia toki löytyy ja aivan menneiltä viikoilta. Mielestäni toimittaja Otto Talvio käsitteli rukousta kepeästi, mutta kunnioituksella, NYT-liitteen Mitä Nyt-palstalla (pääsiäisviikon numero).

Muslimeja pelkäävät ne, joiden oma maailmankatsomuksellinen identiteetti on heikko. Yleisesti ottaen muslimeille on luontevampaa puhua uskonnosta kuin perusluterilaiselle, joka pitää uskonnollisuuttaan ilmeisesti seksuaalisuuttaankin intiimimpänä alueena. Avoin ja varma suhde uskontoon voi olla säikäyttävää, varsinkin kun se pakottaa miettimään omaa maailmankatsomustaan. Muslimit eivät ole jokin yksi monoliitti, vaan islamkin on erilaista eri puolilla maailmaa; kulttuurialue ja sosiaalis-taloudelliset realiteetit mukaan lukien (Tosin arabialainen kulttuuri on jyrännyt alleen paljon muuta kulttuuriainesta. Nobelisti V.S. Naipaul kirjoittaa tästä oivallisesti ”Islamin äärillä” -kirjassaan). Kuinka moni tuntee hyvin vaikkapa islamin mystisen suuntauksen suufilaisuuden? Muslimit ovat muuten ihan ihmisiä hekin: suurin osa heistä on sattunut vain syntymään islamia tunnustavaan perheeseen. Tietysti on myös niitä, jotka ovat oman uskontonsa valinneet tai sitä vaihtaneet. Tämä on erittäin tärkeää: uskonnonvapauden ydin on siinä, että uskontoaan saa harjoittaa vapaasti, mutta uskontoa saa myös vaihtaa. Suhteita muslimeihin ei saisi Suomessa eikä Euroopassa määrittää monien muslimienemmistöisten valtioiden ihmisoikeuksia polkeva politiikka: juuri tuo huono politiikkahan ajaa ihmiset lähtemään!

Helsingistä on tulossa yhä monikulttuurisempi, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hindujen määrä nousee. Intian vaurastuessa maa ei ole sekularisoitunut. Myös venäjänjuutalaisten määrä voi tulevina vuosina kasvaa, mikäli Venäjällä kansallismielisyys kuohahtaa. Ennustan, että tulevaisuudessa näemme vieläkin enemmän tarvetta erilaisten uskonnollisten kulttuurien käytännön dialogille: yhä useammissa päiväkodeissa, kouluissa, työyhteisössä ja asuinalueella eletään rintarinnan erilaisten sukupuolikäsitysten, ruokailutottumusten, juhlapäivien, hartaudenharjoittamisen, juhlapyhien kanssa. Se, kuinka kristillinen maa haluamme olla, on suomalaisten valinta. Kristillisyyden määritelmä on myös meidän käsissämme: annammeko Raamatulle arvovaltaa? Toivottavasti. Rauhantekijät ovat autuaita, ja heidät tunnistetaan Jumalan tyttäriksi ja pojiksi.

Kaunista elämässä:

Ahtisaaren ponnistelut kehitysmaiden nuorten työllistämiseksi. Se on tulevaisuuden suurimpia konfliktien ennaltaehkäisyhankkeita.

Aika on yksi paljastava mittari. Ystävyys kestää aikaa, lujittuu kuin betonilattia vuosikymmenten vaihtuessa. Minusta on hurmaavaa, että minulla on ystäviä, jotka ovat tunteneet minut jo yli 20 vuotta. Heillä on melkoinen Heini-perspektiivi. He ovat ajatusteni suhteen tarkkanäköisiä: he ovat kuulleet monet oivallukset ja ideat ennenkin. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua … …

Ystävyydessä ja elämässä rajat ovat tärkeitä. On tila, joka on vain minun ja Jumalan. On tila, joka on minun ja mieheni ja perheeni. On tila ystäville. Ihminen on jokin sortin venäläinen nukke, jonka sisältä paljastuu uudellen ja uudelleen uusi nukke. Tämä ei tarkoita, ettei voisi puhua hyvinkin julkisesti kipeistäkin asioista. Kaikkea ei kuitenkaan tule avata: helmet on pidettävä etäällä sikojen kakkakikkareista. Mielestäni on tärkeää, että jokaisella on olemassa piiri, jonka sisäpuolella on se yksityisyys, jonka haluaa jakaa vain läheisten ihmisten kanssa. Näillä yksityisyyden vyöhykkeillä ammennetaan voimaa, eheydytään kohtaamisissa, joissa voi tulla sillä hetkellä kannetuksi. Tällä en tarkoita vetäytymistä vastavuoroisuuden vastuusta, sillä ystävyys ei vain voi olla mitenkään yksipuolista tai perustua psyykkiseen riippuvuuteen. Ystävä ei voi koskaan olla korvike-äiti, sijais-isä tai muutoinkaan henkilö, joka kantaa pahan oloni tai edesottamuksieni seuraukset. Edellä kuvaamani henkinen hyväksikäyttö tappaa ilon ystävyyden ytimestä. Kun ilo katoaa, katoaa aito halu olla lähellä ja läsnä.

Kaunista elämässä:

Illat Kaarelassa.